Asuminen koskettaa meitä kaikkia. Kaupunkilaisen perusoikeuksiin kuuluu kohtuuhintaiset asumiskustannukset. Helsingin kaupungilla on erinomaiset mahdollisuudet esimerkillä ja käytännön päätöksillä vaikuttaa koko pääkaupunkiseudun asuinkustannuksiin. Kaupungin omistamien tonttien ja asuntojen vuokrat ohjaavat ja vaikuttavat  myös muiden omistamien asuntojen ja tonttien vuokratasoon. Kaupunki ei saa olla näissä kaupunkilaisten perusoikeuksiin kuuluvissa asioissa ahne. Lähtökohtaisesti ihmiset eivät ole kaupunkia varten, vaan kaupunki ihmisiä varten, siksi kaupunki ei saa päätöksillään tehdä asukkaiden elämää vaikeaksi ja raskaaksi.
Tällä hetkellä monissa helsinkiläisissä kodeissa eletään raskain mielin kun kaupunki on nostamassa vuokratonttiensa hintoja ennennäkemättömillä korotuksilla. Kaupunki ei saa koskaan hinnoitella asumiseen liittyviä asioita lähellekkään markkinahintoja. Pitämällä vuokransa ja myymänsä maansa kohtuuhintaisena voidaan näin hillitä pääkaupunkiseudun asumiskustannuksia.
Tulevan  valtuuston yksi haastavampia tehtäviä on säilyttää inhimillisyys kaikissa asumiseen liittyvissä päätöksissä.


Markku Vuorinen
kunnallisvaaliehdokas (KD)
Tapaninvainiosta



Markku Vuorinen
Jokipolku 33 C 7
00780 Helsinki

puh.0500-708885